Imatra

Suomen ihme
Saimaan etelärannalla lähellä Venäjän rajaa sijaitsevaa Imatraa hallitsevat Vuoksi ja Imatrankoski. Kaupungin keskellä sijaitsevasta kauniista Kruununpuistosta tehtiin jo vuonna 1842 Suomen ensimmäinen luonnonpuisto. Nykyisin se koostuu neljästä puisto-osasta ja monista nähtävyyksistä, joihin kuuluu mm. näköalapaviljonkeja, hiidenkirnuja sekä kesäteatteri. Imatralla voit vierailla useissa museoissa ja täällä sijaitsee kaksi upeaa, mutta keskenään hyvin erilaista arkkitehtuurin helmeä - vuonna 1903 rakennettu jugendlinna, Imatran Valtionhotelli sekä Alvar Aallon suunnittelema Kolmen Ristin kirkko.

Juuri sitä parasta

Kohokohtia

Imatrankoski

Landscapes & Sceneries

Imatrankoski syntyi n. 5000 vuotta sitten kun jääajan jälkeen maa nousi ja Saimaan vesimassat murtautuivat Salpausselän läpi. Imatrankoski oli kuuluisa turistinähtävyys jo 300 vuotta sitten ja 1800-luvun lopulla sitä pidettiin jopa yhtenä Euroopan tunnetuimmista nähtävyyksistä. Kaupungin keskustan halkaiseva kosken uoma on kuivanakin erittäin vaikuttava. Imatrankosken ympärillä sijaitsee Tsaari Nikolai I:n vuonna 1842 perustama Kruununpuisto, joka on Suomen vanhin luonnonpuisto.

Lotta- ja veteraanimuseo

History & Architecture

Veteraanin ja urheilumiehen Reino Ikävalkon sekä Eila Ikävalkon kokoama Lotta- ja veteraanimuseo käsittää runsaasti sotamuistoja sekä Suomen autonomian, itsenäisyyden alkuajan sekä kansalaissodan ja talvi- ja jatkosotien historiaa. Museo toimii edelleen kotina ja sen huoneissa kulkiessasi tunnet isänmaallista henkeä. Museossa on esillä mm. karttoja, aseita ja sekä Suomen, Saksan että Neuvostoliiton armeijan univormuja.

Luontopolut

Wildlife & Nature

Imatra sijaitsee luonnonkauniilla alueella, jossa villi luonto odottaa kulkijaa. Kaupungin alueelta alkaa viisi luontopolkua - Mellonlahden, Tainion ja Vuoksen luontolenkit, Muinaisuoman luonto- ja kulttuuripolku sekä Vuoksenniskan metsäpolku. Nämä polut antavat mahdollisuuden nauttia Saimaan rantojen kauneudesta ja niitä reunustavista metsistä sekä tietenkin Imatrankoskesta.

Imatran kylpylä

Wellness

Imatralla vieraillessa kannattaa ehdottomasti käydä Imatran kylpylässä. Imatran kylpylä sopii koko perheen kohteeksi ja 1500 m2 kylpylästä löytyy 16 uima-allasta ja 11 saunaa. Kylpylän Taikametsä osio on teemoitettu Saimaan luonnon ja sen vedenalaisen maailman mukaan. Erilaiset äänet, värit, valot ja sääilmiöt kuten vesisade ja ukkonen tekevät käynnistä oikean elämyksen.