Ranua

Suomen jääkarhujen koti
Vanhimmat merkit ihmisen elämästä Ranualla ovat jo kivikaudelta. Alue houkutteli myös rautamalmin kerääjiä. 1600-luvulla tulivat eränkävijät ja talonpojat etelästä karun kauniille, mutta rikkaalle maalle - näin syntyi eränkävijäkansa.

Eränkäynti toi pysyvän asutuksen. Rämmittiin suot, käännettiin kivet ja kannot, veistettiin talot, hoidettiin perhe ja karja ja metsästettiin.

Eränkävijäkansan yhteys luontoon on säilynyt. Karu luonto on kasvattanut sinnikkään, kekseliään ja auttavaisen kansan. Luonto on muuttunut rikkaudeksi, jota vaalitaan ja jaetaan myös matkailijoille.

Juuri sitä parasta

Kohokohtia

Wildlife & Nature

Ranuan eläinpuistossa näet Suomen ainoat jääkarhut sekä noin 50 muuta arktista tai pohjoista eläinlajia. Pohjoisen metsän keskelle rakennetut luonnonmukaiset aitaukset mahdollistavat eläinten oman elämän rytmin. Ranualla on tarjolla laaja valikoima ohjelmapalveluja seikkailulomalle Lapin sydämessä.

Marjanpoiminta

Wildlife & Nature

Nauti lintujen liverryksestä, kesän tuoksuista ja hiljaisuudesta - jätä kiireet taaksesi ja nauti hetkestä. Marjastamiseen löytyy Ranualta hyvät mahdollisuudet. Vuodenajasta riippuen voit löytää lakkoja, mustikoita tai puolukoita. Jos onni suosii, saat kerättyä evääsi suoraan luonnosta - ja ehkä jotakin riittää myös kotiin vietäväksi.

Kalastus

Wildlife & Nature

Ranua on kalastajan keidas. Onpa lajisi perhokalastus, uistelu tai onkiminen, löytyy alueen joista ja järvistä mahdollisuudet niihin. Kalastaessasi voit antaa virran viedä kiireesi mennessään. Suosituimpia kalastuspaikkoja Ranualla ovat Simojärvi ja Simojoki. Simojärvessä tavataan jopa 13 eri kalalajia, kuten kuhaa, siikaa, muikkua ja järvitaimenta. Simojoki puolestaan on ainutlaatuinen jokivesistö, jossa elää oma, luontaisesti lisääntyvä lohikanta.

Seven Steps to Save the Ocean

Arts & Culture

Seven Steps to Save the Ocean on ympäristötaiteilija, arkkitehti Maija Kovarin suunnittelema ympäristötaideteos, joka antaa seitsemän käytännönläheistä arjen vinkkiä tulevaisuuden merien pelastamiseksi. Teos sijaitsee Ranuan eläinpuiston alueella vaikuttavalla kivirakalla, vanhassa merenpohjassa, jonne johtaa helppokulkuinen polku. Teoksen voi nähdä eläinpuiston pääsylipun maksaneet puiston aukioloaikoina.

Ulkoilureitit

Outdoor & Sports

Kaipaatko pientä ulkoilua vai haluatko haastaa itsesi pidemmälle seikkailulle? Ranualta löytyy sekä helppokulkuisia ulkoilualueita että haasteellisempia metsäpolkuja. Ranuan melontareitistöissä riittää myös seikkailtavaa useammallekin vierailulle. Pidemmille retkille suositellaan vähintään mittakaavassa 1:75 000 olevia viimeaikoina päivitettyjä karttoja.