Seinäjoki

Tapahtumien suurkaupunki
Seinäjoki on tunnettu lukuisista tapahtumistaan. Jo vuodesta 1979 järjestetty Provinssi on yksi Suomen suurimmista rockmusiikkifestivaaleista. Kolmipäiväiset festivaalit keräävät kesäkuussa kaupunkiin juhlakansaa kymmeniä tuhansia. Heinäkuu on kaupungissa yhtä hulinaa. Tangomarkkinoiden aikaan Seinäjoki sykkii suuria tunteita ja elämyksiä, ja sen tunnelmasta pääsee nauttimaan niin lavatanssien, konserttien, suosituiden esiintyjien kuin tanssikilpailujen välityksellä.

Seinäjoen Vauhtiajot Race & Rock Festival on sopiva sekoitus autourheilua ja musiikkia. Tapahtuma jakautuu kolmeen iloiseen iltaan kadulla artistien parissa sekä kahteen vauhdikkaaseen päivään radalla. Elokuussa järjestettävä urbaanin ja elektronisen musiikin kaupunkifestivaali Solar Sound on tunnelmaltaan vertaansa vailla.

Legendaarisen suomalaisen arkkitehdin Alvar Aallon kädenjälki näkyy Seinäjoella vahvasti. Seinäjoen Aalto-keskus on ainutlaatuinen kulttuuri- ja hallintorakennusten muodostama kokonaisuus maailmassa. Aalto-keskus muodostuu kuudesta eri rakennuksesta: Lakeuden risti ja kirkko, seurankuntakeskus, kaupungintalo, Aallon kirjasto, virastotalo sekä kaupunginteatteri. Seinäjoen suojeluskuntapiirin esikuntatalo on ainoa muuttumattomana säilynyt Aallon nuoruudentyö. Kokonaisuutta täydentää vielä ainutlaatuinen Aalto-lasikokoelma, johon voi tutustua Aallon kirjastossa. Aalto-keskuksen välittömässä läheisyydessä sijaitsee v. 2012 avattu Apila-kirjasto, joka on valloittanut upealla arkkitehtuurillaan niin kaupunkilaiset kuin matkailijatkin.

Jos ei kaupungissa ole mäkeä ja järveä, ne tehdään itse. Joupiskan ja Kyrkösjärven alue muodostaa monipuolisen kesä- ja talviliikunnan keskittymän. Talvisin laskettelukeskus houkuttelee laskettelijoita, hiihtäjiä ja luistelijoita liikkumaan. Kesäaikaan alue toimii erinomaisesti kuntoilupaikkana lenkkeilyreitteineen ja ratoineen. Joupiskan laelta löytyy myös sotilasesterata, jonka esteiden päihittäminen on samaan aikaan haastavaa ja hauskaa. Kesällä 2019 valmistuneet kuntoiluportaat ovat uusin liikuntapaikka ja ne ovatkin ahkerassa käytössä.

Juuri sitä parasta

Kohokohtia

Seinäjoen Aalto-Keskus

History & Architecture

Alvar Aalto on legendaarinen suomalainen arkkitehti. Aallon kädenjälki näkyy vahvana Seinäjoella ja kiinnostaa arkkitehtuurin ystäviä sekä valtakunnallisesti että kansainvälisesti. Aallolla onkin annettavaa meille kaikille. Seinäjoen rakennustaiteellinen kokonaisuus yhdistettynä kaupungin palveluihin on ainutlaatuinen tilaisuus inspiroitua ja innostua, havaita kauneutta ja kulttuurihistoriallista painoarvoa Seinäjoella, sekä nauttia Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskuksen tarjonnasta.

Ideapark Seinäjoki

City Life

Ideapark Seinäjoki on uuden ajan elämyksellinen kaupan ja viihteen keskus Pohjanmaan sydämessä Seinäjoella. Suomen kolmannen Ideaparkin kokonaispinta-ala on huikeat 7 hehtaaria. Ideaparkissa on yli 100 vetovoimaista liikettä!

Kalajärven geologinen luontopolku

Outdoor & Sports

Reitti kulkee Kalajärven matkailualueen välittömässä läheisyydessä. Polun varrella on opastetauluja, joiden äärellä voi testata luontotietämystään, ja jotka ohjaavat kulkijaa reitillä eteenpäin. Polun alkuosa on esteetön aina taukopaikalle saakka sekä metsäkämpälle poikkeavan pistopolun osalta. Havaintometsä kertoo metsästä mielenkiintoisia asioita. Kalajärven virkistysalueen monipuoliset palvelut tarjoavat myös muuta mielenkiintoista koettavaa ja aktiviteetteja aivan luontoreitin vieressä ja lopussa.

Apila Library

History & Architecture

Seinäjoki sai uuden kaupunginkirjaston vuonna 2012, kun Apilaksi nimetty JKMM Arkkitehtien suunnittelema näyttävä rakennus valmistui. Kirjaston muoto muistuttaa ylhäältä katsottuna apilaa. Sen suunnittelussa on otettu vaikutteita myös japanilaisesta origamista. Pääkirjasto Apilan julkisivu on kuparia, jossa on suomumainen kuvio. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat kirjaston lehtienlukusali ja asiakaskäyttöön tarkoitetut internet-koneet sekä kahvila.

Jouppilanvuoren kuntorata ja kuntoreitti

Outdoor & Sports

Jouppilanvuoren kuntorata on n. 5,2 km pitkä. Talvisin siinä on hiihtolatu mutta reunaan on jätetty talvisin myös käveltävä osuus. Kuntoradan varrella on vaihtelevat maastot, on sopivasti ylämäkeä ja alamäkeä. Jouppilanvuoren päällä on p-alue jossa hyvät opaskartat koko alueen reiteistä. Kuntorata myötäilee Kultavuoren asuntoalueen reunaa ja kääntyy myöhemmin Kyrkösjärveä myötäileväksi ja ohittaa Keskussairaalan alueen. P-alueita löytyy myös Keskussairaalan läheltä.