Soini

Etelä-Pohjanmaan helmi
Soini on upean luonnon ja retkeilyreittien kunta, jonka kainuulaismaisissa maastoissa sijaitsee aapasoiden, lukuisien järvien ja jylhien harjujen lisäksi Etelä-Pohjanmaan huippu, Raitamäki. Soinissa matkailijat pääsevät osaksi värikkäitä tarinoita, perinteitä, luonnon mystiikkaa ja elämyksiä ympäri vuoden. Korkean sijainnin ansiosta talvimatkaaja saa varmasti nauttia lumesta vaikkapa sukset jalassa.

Soini tarjoaa matkailijalle lukuisia mahdollisuuksia ulkoiluun ja retkeilyyn – sekä hiljentymiseen. Erityinen ylpeydenaihe ovat puhtaat suot, metsät ja järvet. Merkattuja vaellusreittejä löytyy vaativaankin makuun. Muun muassa Kilpisjärveltä Turkkiin jatkuva E6-kaukovaellusreitti yhdistää samalla Soinin Vuorenmaan ja Ähtärin Eläinpuiston. Sen osana voi kokea Arpaisten reitistöllä Suomenselän parhaat piirteet tai nauttia Kuninkaanpolulla Kuninkaanjoen mutkittelevista uomista. Lisäksi Soinista löytyy monipuolisia lyhyempiä reittejä, kuten sopiva Hermannin polku ja Kuninkaanpuisto.

Alue antaa huikeat mahdollisuudet muuhunkin erämatkailuun: maastopyöräilyyn, lintubongailuun, metsästykseen, kalastukseen ja marjastukseen. Talvisin maastossa risteilevät kattavat latuverkostot ja myös laskettelu on palaamassa muiden talviaktiviteettien ohella Vuorenmaan rinnealueelle. Tekemistä tarjoilevat monet kirkasvetiset uimarannat, joista osasta löytyy myös nuotiopaikka tai laavu.

Soinin pitkä historia korven keskellä luo tunnelmansa edelleen yhteisöllisessä kylässä ja idyllisessä puutalovaltaisessa taajamassa. Seutu oli 1700–1900-luvuilla merkittävää tervanpolttoaluetta, mistä muistona ovat sadat tervahaudat ja Antti Maasalon tervanpolton muistomerkki. Historiannälkäisille ja myös militariasta kiinnostuneille löytyy Soini-seuran ylläpitämä Kuninkaantuvan museo sekä kotiseutumuseo. Käymisen arvoinen on lisäksi Reijo Kivijärven – yhden Suomen merkittävimmän naivistitaiteilijan – taideateljee ja sitä ympäröivä perinteinen pihapiiri savusaunoineen ja päretehtaineen.

Juuri sitä parasta

Kohokohtia

Arpaisten ulkoilu- ja vaellusreitti

Outdoor & Sports

Ähtärin ja Soinin rajamailla sijaitseva Arpaisten ulkoilu- ja vaellusreitistö edustaa Suomenselän luonnon upeimpia erityispiirteitä jylhine harjuineen, aapasoineen ja lukuisine järvineen. Vaihtelevissa maisemissa kulkevan kymmenien kilometrien pituisen reitin kohokohtia ovat Arpaisten harjualue, Löytöperän korkealle nouseva kulttuurimaisema sekä lintujen pesäpaikakseen valloittama Matosuo pitkospuineen. Arpaisten vaellusreitti käsittää kaikkiaan yli 50 kilometriä reitistöä, mutta kokonaisuus sisältää myös kolme lyhyempää reittiä.

Kuninkaanpuiston reitti

Outdoor & Sports

Kuninkaanpuiston reitti vie metsien ja soiden mosaiikkiin, jossa metsäiset kumpareet nousevat paikoin selvästi soiden yläpuolelle. Metsäiset kumpareet, pienet kalliot sekä suuremmat irtokivet tuovat maastoon vaihtelua. Paikannimistössä vaikuttaa vahva kuningastarusto aina 1500-luvulta alkaen, jolloin Kustaa Vaasa teki metsästysretkiä alueelle. Kuninkaanpuisto on mukavan mittainen päiväretkikohde monenlaisille retkeilijöille. Melko helpossa maastossa reitin kulkevat niin lapset kuin iäkkäämmätkin kulkijat. Kuninkaanpuisto on 7,2 km mittainen.

Tämä reitti kulkee kohteen läpi

Reitin varrella